Harmillista rikkoa tämä kirjoitustauko näinkin vittuuntuneena, pettyneenä ja jokseenkin surullisenakin.
Oon vihainen.
Niin vihainen ja mun pään sisällä myrskyää. Mä en oikein tiedä kummallekko mä olen enemmän vihainen, sille joka teki kusisesti vai itselleni, kun en kuunnellut itseäni ja 'viboja' ja sitä tunnetta luottamuspulasta, siitä, kun katsoin kaikkea tuota perseilyä ja kaksinaamaisuutta läpi sormien.
Totuus sattuu. Ehkä juuri se oli se syy miksi en myöntänyt tai halunnut uskoa totuutta.
Meinasin tehdä tän jo kerran; katkaista välit ja niin edelleen.
Niin ja tässä välissä uskoisin että on hyvä mainita; En tykkää draamailla, en sitten yhtään, mun on vaan pakko purkaa ajatuksia ja tunteita jonnekkin.
ja eihän mulla ole kuin kymmenen lukijaa, tämäkin postaus katoanee syvälle listoihin ja muiden, mielenkiintoisempien tekstien taakse.
Jos ko. henkilö johon tässä viittaan näkee tämän ja tunnistaa itsensä:
Mä toivon että hän ymmärtää ja tajuaa virheensä ja uskaltaa katsoa peiliin, pidemmän päälle hän tekee vain hallaa itselleen tolla meiningillä.
Ehkä joku jaksaa vielä roikkua hänen elämässään, katsoa kaikkea tota paskaa ja loskaa sormien läpi ja olla kuin ei tietäisikään,
minä en. Mä heitän pyyhkeen kehään, mun psyyke ja pää tai ymmärrys ei enää anna periksi tai ole tarpeeksi taipuisa.
Farewell my 'friend'
Mun silmissä sua ei ole.
